KHO:2024:60: Suomen arvonlisäverolain kirjaimeen saa edelleen luottaa

EY:n avustuksella asiakas saavutti voiton KHO:ssa AVL:n puitteissa, huolimatta EU-direktiivin toisenlaisista tulkinnoista.

Olemme EY:llä - Partner Kirsti Auranen ja Senior Manager Eija Tannila - auttaneet KHO:n vuosikirjaratkaisussa KHO 2024:60 asiakasta saamaan toimintaansa Suomen arvonlisäverolain säännöksen mukaisen ratkaisun.

Asiassa oli kyse siitä, voiko asiakkaamme tilanteessa tulla sovellettavaksi Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) direktiivin säännöksestä tekemä tulkinta vai Suomen arvonlisäverolain säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta lainvalmistelun esityöt ja säännöksen tarkoitus huomioon ottaen.

Verohallinnon toiminta

Asiakkaamme on AVL:n 60 a §:n mukaisesti toimiva yhteenliittymä ja tulkinta on lainvoimaiseksi jääneellä ennakkoratkaisulla verohallinnon taholta varmistettu. Ennakkoratkaisun antamisen jälkeen EUT antoi ratkaisun C-605/15 (Aviva), jossa se ottaa kantaa direktiivin vastaavan kohdan 132 artiklan 1 kohdan f alakohdan sovellettavuuteen. Ratkaisun mukaan yhteenliittymiä koskeva säännös on sijoitettu direktiivissä IX osaston 2 lukuun, jonka otsikko on ”Tiettyjen yleishyödyllisten toimintojen vapautukset”, jolloin säännös tulisi sovellettavaksi ainoastaan silloin, kun yhteenliittymän jäsenet harjoittavat yleishyödyllisiä toimintoja.

Tämän johdosta verohallinto totesi, että asiakastamme ei voida enää käsitellä AVL 60 a §:n mukaisena yhteenliittymänä ja merkitsi antamistamme vasta-argumenteista huolimatta liiketoiminnan harjoittamisesta arvonlisäverovelvolliseksi. Oikaisulautakunta pysytti verohallinnon päätöksen voimassa.

Helsingin hallinto-oikeus

Laadimme oikaisulautakunnan päätöksestä valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen. Helsingin hallinto-oikeus kumosikin oikaisulautakunnan päätöksen todeten, että verohallinto ei ole voinut lain sanamuodon vastaisesti rajoittaa verottomuuden soveltamisalaa EUT:n direktiivin vastaavalle säännökselle antaman tulkinnan johdosta, koska Suomen AVL 60 a §:ssä asetetut edellytykset yhteenliittymälle toteutuivat asiakkaamme toiminnassa.

Helsingin hallinto-oikeuden antama päätös oli Suomen arvonlisäverolain säännöksen mukainen ja näinhän asiat Suomessa tuleekin ratkaista. Jos Suomen arvonlisäverolaki on ristiriidassa direktiivin kanssa tai joku säännös on virheellisesti otettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, Suomen säännöksiä on siltä osin ensin muutettava ja vasta näitä muutettuja direktiivin mukaisia säännöksiä voidaan soveltaa verovelvollisiin. Direktiivillä ei siis sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle oikeussubjektille eikä kansalliset viranomaiset voi vedota direktiivin säännökseen tällaista henkilöä vastaan. Säännöksien etusijajärjestyksen pitäisi olla selvä, mutta tästä huolimatta veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö (Vova) lähti kuitenkin hakemaan valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

KHO 2024:60 ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan, että AVL 60 a §:n säännöstä on sen sanamuoto ja asema arvonlisäverolain rakenteessa huomioon ottaen sovellettava asiakkaamme asiassa, koska harjoitettu toiminta täytti AVL 60 a §:n edellytykset. Jäsenvaltio ei voi yksityistä vastaan vedota siihen, että direktiivin säännöstä ei ole pantu täytäntöön sen edellyttämällä tavalla.

Suomen arvonlisäverolaissa yhteenliittymiä koskeva säännös on luvussa 4, joka ei rajaa siihen sisältyvien säännösten kohdistumista yleishyödyllisten toimintojen vapautukseen. Myöskään AVL 60 a §:ää koskeva alaotsikko ei tällaista rajausta tee. Itse säännöksen sanamuoto ei rajoita toimintaa mainitulla tavalla ja lain esitöissä on nimenomaan mainittu, että säännös on Suomessa tarkoitettu pankki- ja vakuutustoimialalle.

Lopputulema

KHO siten vahvisti, että suomalaiset verovelvolliset voivat edelleen luottaa Suomen arvonlisäverolain säännöksien soveltuvuuteen, vaikka ne olisivatkin ristiriidassa direktiivin vastaavan säännöksen kanssa. EUT on myös vakiintuneessa oikeuskäytännössään todennut, että direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityisille oikeussubjekteille. Kansalliset viranomaiset eivät siten voi vedota ohi kansallisen lainsäädännön suoraan direktiivien säännöksiin ja niistä tehtyihin tulkintoihin verovelvollista vastaan. Mikäli kansallinen lainsäädäntö on ristiriidassa direktiivin säännöksien ja niistä tehtyjen tulkintojen kanssa, kansallinen lainsäädäntö tulee ensin muuttaa direktiivin mukaiseksi ja vasta tätä uutta säännöstä voidaan soveltaa verovelvollisten toimintoihin.
 

EY:n kokeneet asiantuntijat ovat käytössänne kaikissa veroasioissa oli sitten kyse oikeusprosessien ajamisesta tai muista liiketoimintoihin liittyvistä kysymyksistä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.